Yliopistojen rahoitusmallin uudistaminen ja JuFon julkaisuluokitus

[Versio 25.5.2014]

Tänä keväänä on käynyt lausuntokierroksella Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän tuottama ehdotus yliopistojen rahoitusmallin muokkaamiseksi. Ehdotuksen on tarkoitus ohjata mallin ”tarkistamiseen” siten, että koulutuksen ja tutkimuksen ”laatua” voidaan vahvistaa. Se ei muuta rahoitusmallin ja -mekanismin yleisrakennetta, mutta muokkaa sen joitain osia olennaisellakin tavalla. Jälleen kerran rahoituksen uudistamisesta on syntynyt yllättävän vähän keskustelua yliopistojen sisällä tai julkisuudessa, vaikka rahoitusmalli on tietysti kaikkein tärkein yliopistojen ohjausmekanismi (vrt. aiempi kirjoitus edellisestä rahoitusmalliuudistuksesta ja keskustelu sen lopussa: Rahoitusmalli ratkaisee yliopistojen suunnan).

Uusi rahoitusmalliehdotus kannattaa lukaista, se on aika tiiviskin: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2014/liitteet/tr07.pdf?lang=fi

Rahoitusmalliehdotuksen lausuntokierros on päättynyt 4.3.2014, siihen mennessä olisi ollut aikaa kommentoida asiaa. Annetut lausunnot löytyvät Valtioneuvoston hankerekisteristä (Hare):
http://www.hare.vn.fi/mAsiakirjojenSelailu.asp?h_iID=19329&tVNo=4&sTyp=Selaus
Lausunnot ovat enimmäkseen aika pintapuolisia ja lyhyitä, ja nekin problematisoivat tai kritisoivat oikeastaan yllättävän vähän ehdotuksen uusia piirteitä.

Haresta tai Valtioneuvoston sivuilta ei löydy tietoa rahoitusmallin käsittelyn vaiheesta eli siitä, milloin se on lopullisesti tulossa Vn:n päätettäväksi, mutta oletettavasti piakkoin, jos ja kun sen on tarkoitus tulla voimaan v. 2015 alusta. Koska kuluvalle vuodelle ajoittuu myös Julkaisufoorumi-järjestelmän (JuFo) luokitustasojen ja julkaisuluokitusten tarkistuskierros, on juuri nyt ajankohtaista analysoida JuFon ohjausvaikutuksia tieteelliseen toimintaan.

JuFon luonne

Rahoitusmallin tarkistusehdotuksessa rahoituksen eri osiot säilyvät samassa suhteessa kuin nyt: koulutuksen osuus 41%, tutkimuksen 34% ja ns. koulutus- ja tiedepoliittisten tavoitteiden osuus 25% (sisältäen strategisen rahoituksen sekä alakohtaisen ja valtakunnallisiin tehtäviin perustuvan erityisrahoituksen).

Tutkimuksen osuus rahoituksesta olisi siis jatkossa 34% ja julkaisujen osuus 13%, kuten nykyisessäkin mallissa. Erona on, että jatkossa julkaisujen painoarvo määrittyisi Julkaisufoorumin tasoluokkien mukaisesti. Tämähän oli keskeisin syy koko JuFo-hankkeen käynnistämiselle jo alun perinkin.

JuFon kannalta avainasemassa ovat tietysti tieteenalojen paneelit, joiden uudet jäsenet on nimetty kaudelle 2014–2016: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/paneelit.htmlJuFon yleislinjauksia tekee hankkeen ohjausryhmä, jonka nykyisen kokoonpanon kausi jatkuu kuluvan vuoden loppuun. Ohjausryhmän jäsenistä Risto Heiskala on esittänyt tähän mennessä tiedejulkisuudessa näkyvimmät ja osuvimmatkin (ja osuvalla tavalla kriittiset) puheenvuorot JuFon rahoitusmallimerkityksestä (ks. tämän kirjoituksen loppu).

Julkaisufoorumihankkeen rakennusvaiheessa keskustelin aiheesta sekä hankkeen koordinaattorin Otto Aurasen (tiedepolitiikan tutkija Tay:ssa) että myös hankkeen pj:n Niiniluodon kanssa. JuFon edustajat painottivat ja painottavat aina, että JuFo on olemassa ainoastaan suurten volyymien hyvin karkeana makrotason laatu- ja ohjauskriteerinä.
– Kannattaa lukea JuFon perusesittely ja käyttöohje: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/materiaalit/JUFO_kayttoohje_211212.pdf;
– sekä esim. Niiniluodon ja Aurasen esitykset hankkeen julkistustilaisuudesta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/seminaari.html;
– ja lisää taustamateriaalia täällä: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/esityksi%C3%A4.html

Erikseen näissä materiaaleissa ja tilaisuuksissa ja keskusteluissa on aina painokkaasti todettu, että JuFo ei sovi tieteenalojen väliseen vertailuun (joten sen ei pitäisi vaikuttaa/vinouttaa tieteenalojen välisiä rahoitusjakosuhteita), eikä tietenkään yksittäisten tutkijoiden arviointiin, mihin se on aivan liian yleisluonteinen. Mutta toisaalta kaikki toki arvasivat, että kunhan luokittelu on valmis, sitä aletaan mielikuvissa ja joissain yliopistoissa käytännössäkin valitettavasti soveltaa myös mikrotasolla. Ja että se sittenkin voi vaikuttaa tieteenalojen välisiin voimasuhteisiin yliopistoissa rahoitusvaikutustensa vuoksi.

JuFon merkitys rahoitusmallissa

JuFon luokittelu tulee siis perustaksi tieteellisten julkaisujen rahoitusosuuden laskemiselle. Siinä funktiossa JuFo on selvästi edistysaskel verrattuna nykytilanteeseen, koska se korvaa nyt käytössä olevan julkaisujen jaottelukriteerin, jossa julkaisutuotannon painoarvo rahoitusmallissa on vielä karkeammin kaksijakoinen: 9% kansainväliset (= ulkomailla julkaistut) vertaisarvioidut julkaisut ja 4% muut vertaisarvioidut julkaisut. Tähän verrattuna JuFo on toki fiksumpi tapa luokitella julkaisujen laatua, jos ja kun näin on rahoitusmallia varten tehtävä. Vuosina 2015-2016 nykyisen luokittelun korvaavat JuFon tasot 1 (4% osuus) ja 2-3 (9% osuus).

Koska kummallakin julkaisutasolla on oma laskennallinen rahoituskiintiönsä, on tähän mennessä ollut tietysti järkevää julkaista molemmilla tasoilla, eikä yksittäisten julkaisujen välinen painoero ole ollut noiden prosenttisuhteiden suuruinen vaan pienempi ja suhteessa siihen, kuinka paljon kumpaankin kiintiöön kertyy kaiken kaikkiaan julkaisuja vuodessa. (Uudessa rahoitusmallimietinnössä (s. 23) esitetään laskelma, että nykyisessä rahoitusmallissa yksi kv. julkaisu on vastannut vain n. 1,1–1,2 muuta tieteellistä julkaisua (perustuen vuosien 2011-2012 julkaisuvolyymiin). Kuulostaa yllättävän pieneltä erolta (verrattuna tuohon 4:9-suhteeseen), mutta nyt ei ole aikaa tarkistaa lukuja julkaisuvolyymien perusteella.)

Uusi rahoitusmalliehdotus tuo kuitenkin pari erittäin olennaista muutosta asiaan. Ensinnäkin näistä prosenttikiintiöistä luovutaan ja jäljelle jää vain kaikkien julkaisujen 13% osuus rahoitusmallissa. Sen sisällä luokittelu vaikuttaa jatkossa julkaisujen painokertoimina. Näin ollen julkaisuluokittelun merkitys kasvaa huomattavasti aiempaan verrattuna ja jatkossa ylemmälle tasolle luokitellut julkaisut ovat tosiaan suoraan painokertoimensa verran ”arvokkaampia” rahoitusmallin kannalta.

Julkaisufoorumin luokittelussahan on oikeastaan neljä tasoa vertaisarvioiduille julkaisuille: kategoriat 0, 1, 2 ja 3. Alin tasoluokka on tavallaan luokittelemattomat vertaisarvioidut julkaisut eli ne, jotka on otettu mukaan julkaisufoorumien listaukseen, mutta joita ei ole nostettu perustasolle 1. (Mukana esim. kongressikokoelmat tai ns. laitossarjat sekä vielä luokittelua odottavia foorumeita tai sellaisia, joita ei ole esitetty ykköstasolle nostettaviksi tai joiden tasosta arviointipaneeleilla ei ole mielestään näyttöä jne.) Ykkönen on perustaso, kakkonen johtava taso ja kolmostasolle voidaan nostaa enintään 25% 2-tasolle luokitelluista foorumeista. (Kaikki tiedot noissa perusesittelyissä JuFon verkkosivuilla.)

Vuosina 2015-2016 tasoluokkien pisteytykset (kertoimet) olisivat ehdotuksen mukaan seuraavat:

taso 0: 1
taso 1: 1,5
tasot 2 ja 3: 3

Kolmostasolla on ollut kyse yleensä koko tieteenalaa yhdistävistä foorumeista, jotka eivät ole erikoistuneet millekään tietylle osa-alueelle tai tutkimusalalle ”päätieteen” sisällä. Esikuvana ovat tietysti luonnontieteiden prestiiseimmät kärkilehdet kuten Nature tai Science. On vähän vaikea hahmottaa tämän 3-luokan merkitystä humanistisissa, yhteiskunta- ja kasvatustieteissä. Alun perin 3-luokka olikin tarkoitus ottaa käyttöön vain luonnon- ja lääketieteissä. Siten myös tähän mennessä foorumin tasoluokkien 2 ja 3 painoarvon rahoitusmallissa on ollut tarkoitus olla sama, ts. niiden erolla ei ole ainakaan vuosina 2015-2016 rahoituksellista vaikutusta. (Ks. esim. Julkaisufoorumihankkeen julkistamisseminaari, jossa tästä aiheesta keskusteltiin: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/seminaari.html; tai lyhyemmin Acatiimin raportti tilaisuudesta: http://www.acatiimi.fi/3_2012/03_12_10.php; esim. historiatieteiden paneelin pj. Pirjo Markkola kommentoi asiaa seuraavasti: ”Toinen visainen paikka paneelille oli kolmostason ”tupsahtaminen” aika myöhäisessä vaiheessa. Kolmostaso päätettiin ottaa mukaan lähinnä lääketieteen paneelin aloitteesta. Uusi taso herätti humanistisella puolella kovasti kritiikkiä ja paneelissa keskusteltiin jopa jättäytymisestä sen ulkopuolelle.”)

Nyt rahoitusmallin muutosehdotuksessa kuitenkin esitetään, että niiden kertoimet eriytettäisiin v. 2017 alkaen säilyttämällä 2-tasolla kerroin 3 ja nostamalla 3-tason kertoimeksi 4. Edellytykseksi tosin todetaan: ”Vuodesta 2017 alkaen korotetun kertoimen käyttöönotto tasoluokalle 3 edellyttää sitä, että tasoluokka on otettu käyttöön yhtäläisin periaattein kaikilla tieteenaloilla.” (s. 25) Asia on siis vielä avoin. Tuntuu siltä, että humanistisissa, yhteiskunta- ja kasvatustieteissä neliportainen luokittelu alkaa olla jo todella keinotekoinen — vaikka onkin varmasti ihan ymmärrettävä ja mielekäs juuri luonnon- ja lääketieteiden kannalta. Olisi oikeastaan järkevintä vastustaa näillä aloilla näin tiedeuskoista ja hienojakoista luokittelua (luonnontieteiden teennäistä imitaatiota), jos mahdollista, kuin mennä mukaan. (Mutta tässä vaiheessa vastustus on ehkä jo melkein mahdotonta, juna on mennyt.)

Ehdotuksen mukaan kertoimet muuttuisivat v. 2017 eteenpäin seuraaviksi:
taso 0: 0,1
taso 1: 1
taso 2: 3
taso 3: 4

Tasosta 0 (”muut tunnistetut julkaisukanavat”) tulisi siis melkein roskaluokka. Tällä on taatusti vaikutusta julkaisumuotojen tulevaisuuteen. Pitää muistaa, että kaikki nämä ovat siis joka tapauksessa vertaisarvioituja julkaisuja, myös nuo ”muut” tason 0 kanavat. Taaskin on joidenkin tieteen- ja tutkimusalojen näkökulmasta vaikea hahmottaa, miten yksi vertaisarvioitu julkaisu voisi olla 10-, 30- tai 40-kertaa arvokkaampi tieteellinen ”tuotos” kuin toinen vertaisarvioitu julkaisu (pelkästään tällaisen karkean julkaisukanavien yleisluokittelun perusteella mittaroituna).

Lisäksi aika monia humanististen, yhteiskunta- ja kasvatustieteellisten alojen tutkijoita saattaa koskettaa seuraava uutena tuleva linjaus: ”Työryhmä ehdottaa, että vuodesta 2015 alkaen vertaisarvioimattomat tieteelliset kirjoitukset (julkaisuluokka B), toimitetut kirjat ja julkaisut (C2), ammattiyhteisölle suunnatut julkaisut (D) sekä suurelle yleisölle suunnatut julkaisut (E) pisteytettäisiin rahoituslaskennassa kertoimella 0,1 riippumatta em. julkaisujen julkaisufoorumin mukaisesta tasoluokasta.” (s. 27) (Ks. OKM:n julkaisutyyppiluokitus esim. täällä: http://www.aka.fi/Tiedostot/Tiedostot/Liitetiedostot/OKM__julkaisutyyppiluettelo_2010.pdf)

Vaikea täsmällisesti hahmottaa, mitä kaikkea tuossa väljän epämääräisesti (yhteen virkkeeseen) kirjatussa ehdotuksessa on sisällä ja sen taustalla (miten niin ”riippumatta…julkaisufoorumin mukaisesta tasoluokasta”?), mutta pari asiaa nousee heti mieleen.

Linjauksesta mm. seuraa, että lehtien ja kustantajien on lyötävä artikkeleihin selvä ”leima”, jossa todetaan julkaisun tulleen vertaisarvioiduksi. Samalta kustantajalta ja samassa lehdessä voi siis ilmestyä vertaisarvioimattomia ja vertaisarvioituja julkaisuja ja JuFo-luokittelun tarpeisiin ne on jatkossa aiempaa selvemmin markkeerattava erikseen. (Tätä markkeerausta kirjoittajat oppinevat jatkossa itse jo vaatimaan.) Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä — mutta voi olettaa, että melkein jokainen on törmännyt tilanteisiin, joissa ns. ”toimitetun” ja ns. ”vertaisarvioidun” julkaisun välinen ero on veteen piirretty (tai kääntynyt ensiksi mainitun eduksi).

Mutta toisekseen ja hätkähdyttävästi tuossa luodaan julkaisuluokka, joka sisältää ainakin (jälleen) humanististen, yhteiskunta- ja kasvatustieteiden näkökulmasta täysin eriarvoisia julkaisuja, joiden niputtaminen samaan kategoriaan tuntuu erittäin epäoikeudenmukaiselta. Käytännössähän se nimittäin tarkoittaa, että julkaisutuotosten pisteytyksessä olisi aivan tasavertaista julkaista tunnissa tai parissa kirjoitettu kolumni tai vieraskynä (luokka E1) kuin kuukausien (tai vuosien!) työn vaatinut laajalevikkinen oppikirja (D5), tutkimusraportti/-selvitys (D4) tai toimitettu tieteellinen julkaisu (C2). Täten nyt tästä ei ainakaan muodostu ohjauskriteeriä, joka kannustaisi näillä aloilla järkeviin suuntiin. Tällainen pisteytys on tietysti aivan absurdia — ja tästä voisi ja pitäisi herätä paljon nykyistä enemmän keskustelua.

Monografiat ja osittaminen

Monografioiden painokerroin olisi jatkossakin 4, kuten nykyisessä laskumallissa (johon se onneksi debatin jälkeen saatiin mukaan). Mutta tässäkin asiassa piilee koukku, jota en ole huomannut missään erikseen mainitun. Nykyisessä julkaisufoorumiluokittelussa journaalit on luokiteltu kolmeen kategoriaan (tai neljään, kun otetaan huomioon se luokittelematon taso), mutta kirjakustantajien kohdalla ei käytetä lainkaan 3-kategoriaa. Näin ollen uusilla kertoimilla v. 2017 alkaen 3-tasolla julkaistu artikkeli (pisteytyskerroin 4) olisi yhtä arvokas kuin 1-tasolla julkaistu kirja (pisteytyskerroin 1). Tästäkin kuvastuva käsitys tieteellisen toiminnan luonteesta ja vaikutusprosesseista tuntuu sopivan paljon paremmin luonnon- ja lääketieteisiin kuin aika monille ihmis-, yhteiskunta- ja kasvatustieteellisille aloille ja tutkimusaiheille.

Vähintäänkin on jatkossa syytä pitää paneeleissa huolta siitä, että keskeisimmät suomalaiset tiedekustantajat, joille käsikirjoitusten läpisaanti on kaikkein vaikeinta (kuten Gaudeamus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Tiedeakatemia, Vastapaino) säilyvät kustantajaluokituksen tasolla 2 (ellei tasoa 3 tule kustantajaluokitteluun). Muuten uhkaa kadota mielekkyys sellaiselta julkaisemiselta, joka on tähän asti ollut näillä aloilla keskeinen osa tutkimuksen vaikuttavuutta.

Toinen olennainen kysymys on yhteisjulkaisujen mahdollinen osittaminen joko yliopisto- tai kirjoittajakohtaisesti. Nythän ositus ei ole käytössä, joten jos esim. kuvitellaan artikkeli, jossa on viisi kirjoittajaa viidestä eri suomalaisesta yliopistosta, julkaisun saamat pisteet lasketaan täysimääräisesti jokaisen yliopiston julkaisutuottoon. (Ja toki kirjoittajia on joskus 10 tai vaikka 20, kuten joissain lääke- ja luonnontieteiden julkaisuissa.) Jos viiden eri yliopistoissa toimivan tutkijan yhteisartikkeli ositettaisiin yliopistollisesti, pisteytys olisi tietysti kertoimella 0,2 per yliopisto. Ja mahdollisia ositustapoja on tietysti muitakin kuin yliopistokohtainen. Osittamisen eri malleista ja niiden vaikutuksista on havainnollisia esimerkkejä Niiniluodon esitelmässä rahoitusmalliehdotuksen julkaisun jälkeen: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/materiaalit/niiniluoto_17022014.pdf (Kuten voi odottaa, osittaminen tietysti hiukan vahvistaisi yhteiskunnallisten ja humanististen alojen osuutta verrattuna luonnon-, lääke- ja teknillisiin tieteisiin ja osittamatta jättäminen vastaavasti vaikuttaa päinvastoin.)

Rahoitusmalliehdotuksessa on kuitenkin päädytty siihen, että osittamista ei tehdä jatkossakaan. Tämä ei tietenkään tee oikeutta yksittäisten kirjoittajien työmäärälle, mutta ainakin se tuottaa (jossain määrin teennäisen ja välineellisen) houkuttimen yliopistojen välisten yhteisjulkaisujen suosimiselle. Sitä kannattaa tietysti tutkimusryhmien myös käyttää hyväksi.

Monografiakirjoittamisen näkökulmasta monet näistä mallin periaatteista tuntuvat aika epäreiluilta. Yksi näiden alojen erityisongelma on lisäksi toimitettujen kokoelmien luonne. Teosten toimittajahan ei saa mitään julkaisupisteitä (vaikka on monessa tapauksessa tehnyt kaikkein suurimman työn). Jos kirjoissa ryhdyttäisiin noudattamaan samaa logiikkaa kuin artikkelijulkaisuissa, ei tietenkään kannattaisi enää julkaista ”toimitettuja” teoksia lainkaan, vaan merkitä yksinkertaisesti kaikki kirjan artikkelit kirjan luvuiksi ja artikkelien kirjoittajat kirjan kirjoittajiksi. Kirjan toimittajien/toimittajan tulisi aina olla myös kirjoittajana ainakin yhdessä kirjan luvussa tai hänet olisi reilua merkitä kirjan ”tekijäksi” vaikka hän ei olisikaan suoraan alkuperäiskirjoittajana missään yksittäisessä artikkelissa/luvussa. Tällöin jokainen osallistunut saisi julkaisupisteisiin lisäksi kertoimen 4 monografiajulkaisusta (ja muuten julkaisufoorumikategorian mukaiset täydet pisteet, koska osittamista ei tehdä).

Nämä pointit kannattaa tiedostaa siksikin, että jos juna vie johonkin suuntaan, eikä siihen koe pystyvänsä kovin paljon vaikuttamaan, silloin tietysti kannattaa yrittää pelata peliä mahdollisimman tehokkaasti kulloisillakin säännöillä — ts. koettaen käyttää sentään fiksusti hyväksi sitä, mitä ei voi muuttaa.

Tieteiden ja tutkimuskohteiden eroja ei edelleenkään huomata

Mutta kuten onneksi useimmat kommentoijat yleensä muistuttavat: tutkimusaihe, tutkimustapa, tutkimuksen funktio, sen vaikuttavuuden muodot ja siten mielekkään julkaisufoorumin valinta ovat aina itsenäistä ja ensisijaista pohdintaa. Yliopistollisen toiminnan monimuotoisuus ja yhteiskunnallinen merkitys kärsii suuresti, jos ryhdytään julkaisemaan mittareita eikä itse asioita varten. Foorumin ”laadukkuus” on ennen kaikkea kiinni siitä, missä kyseessä oleva tutkimus on mielekkäintä julkaista, jotta se tulee kohdallisen muun tiedeyhteisön ja relevanttien yleisöjen lukemaksi. Tätä ei voi koskaan päätellä julkaisufoorumiluokittelusta.

Siitä huolimatta noista mittareiden mekanismeista kannattaa olla tietoinen ja seurata uusia ehdotuksia ja julkaisufoorumin luokittelujen muutoksia. Ja tietysti koettaa omalta osaltaan mahdollisuuksien mukaan myös kommentoida ja vaikuttaa niiden kehittämiseen. (JuFon nykyisen ohjausryhmän viimeisimmässä kokouksessa on käyty kiinnostavia keskustelua myös monista yllä mainituista aiheista: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/materiaalit/jufo_or_22042014_p%C3%B6yt%C3%A4kirja.pdf)

Oma asiansa on sitten se, että parhaillaan on käynnissä myös yliopistojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mallien ja mahdollisten mittareiden selvittäminen. Aiheesta on tarkoitus käydä laajempaa keskustelua syksyllä, joten sitä voi odottaa kiinnostuksella. Jos vaikuttavuuden näkökulma on uhanalainen julkaisutoiminnan rahoituskriteereissä, on syytä toivoa, että tätä kompensoivat sitten kullekin alalle parhaiten soveltuvat muut yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kriteerit.

Välillä tuntuu kuin ministeriön kaavailuissa ei enää oltaisi tietävinään mitään tieteenalojen erilaisista profiileista ja yhteiskunnallisista funktioista. Ministeriöllä on kuitenkin käytössään paljon sitä koskevaa tietoa mm. tieteenalojen julkaisuprofiilien huomattavasta erilaisuudesta. (Ks. esim. JuFon omaan käyttöönsä koostamia tilastoja, joissa erot näkyvät hyvin havainnollisesti: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/ohjausryhma/jufo_or_pk_18082011_liite5.pdf; tai laajemmin Tay:n TaSTin tuottama raportti: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2008/liitteet/opm33.pdf?lang=fi) Syystä tai toisesta tällaisen tiedon soveltaminen rahoitusmallissa koetaan tarpeettomaksi tai mahdottomaksi.

Kuitenkin juuri tätä tieteiden erilaisuutta koskeva keskustelu on pohjimmiltaan jäsentänyt suurin osin ns. ihmistieteiden (humanististen, yhteiskunta- ja kasvatustieteiden) koko historiallisen kehityksen: esim. Kantista ja ”tiedekuntien kiistelystä” ja Hegelin ”hengenfilosofiasta” myöhemmän 1800-luvun ”luonnontiede/hengentiede”-jaon kautta vaikka 1900-luvun alun metodikiistaan (ihmistieteiden itsenäisyydestä), ja 60-luvun ns. saksalaisen (uus)positivismikiistan (uudempi hermeneutiikka) läpi aina vaikkapa yhteiskuntateorian sisäisiin debatteihin (kuten funktionalismi/konfliktiteoria) ja nykyaikaiseen metodologiseen keskusteluun (ja esim. kvali- ja kvantitutkimuksen tieteenteorian nousuun 80- ja 90-luvulla) jne. jne. Ei nyt tietysti voi olettaa, että byrokraattisissa yhteyksissä tällaisista puhuttaisiinkaan, mutta yllättävää on, ettei niistä puhuta tieteen ohjauskriteereistä keskusteltaessa edes juuri yliopistoissa enää.

Yliopistojen kehittämistä nykyään hallitsevassa puheessa ”laadun”, ”tuloksellisuuden”, ”vaikuttavuuden” ja ”kv. kilpailukyvyn” vahvistamisesta tällaiset termit muuttuvat omituisella tavalla itseään uusintaviksi (ja merkityksellistäviksi) hokemiksi ilman, että perataan ja puretaan tarkemmin niiden todellista merkitystä tieteenalasta ja tutkimusaiheesta toiseen.

OKM:n piirissäkin kuitenkin tiedostetaan jotkin mallin suurista ongelmista, vaikka se ei uudestakaan ehdotuksesta näy. Esimerkiksi OKM:n opetusneuvos Olli Poropudas kommentoi seuraavasti rahoitusmalliehdotuksen kantaa jättää julkaisujen osittaminen jatkossakin pois laskentamallista:

”Rahoitusmallityöryhmän osittamiseen liittyvä ehdotus [eli ettei yhteisjulkaisujen pisteitä ositeta]… suosii kovasti lääke- ja terveystieteitä lähinnä yhteiskunta- ja humanististen tieteiden kustannuksella. Mikäli ositusta ei tehdä, lääke- ja terveystieteet saavat resurssejaan paljon suuremman osuuden julkaisupisteistä ja niiden yliopistoille tuomasta rahoituksesta. Ja huolimatta päinvastaisesta julkilausutusta tavoitteesta, OKM:n rahanjakomalli tuntuu siirtyvän monesti lähes sellaisenaan yliopistojen sisäisiin rahanjakomalleihin. Tällöin rahoitusmalli ei enää toimi tieteenalaneutraalisti, vaan muodostuu kannanotoksi joidenkin tieteenalojen puolesta joitakin toisia vastaan. Osittamatta jättämisen tuottama siirtymä lääke- ja terveystieteen hyväksi on luokkaa kuusi milj. euroa (13 %) verrattuna siihen, että ositus tehtäisiin yliopistojen kesken ja 26 milj. euroa (40 %) verrattuna tilanteeseen, että ositus tehtäisiin tekijöiden kesken.” (Lainaus Risto Heiskalan esitelmätiivistelmistä, ks. alla.)

Kaksi vuotta sitten Julkaisufoorumihankkeen julkistamisseminaarissa 6.2.2012 Risto Heiskala piti JuFon ja rahoitusmallin suhteesta erittäin hyvän esityksen (ks. tiivistelmät: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/materiaalit/heiskala_jufoseminaari_060212.pdf). Heiskalan käyttämän urheiluvertauksen mukaan rahoitusmallissa (ja JuFossa) käy äkkiä niin, että ”kymmenottelua arvioidaan hiihdon säännöin” (tieteenalojen erot jätetään huomiotta) ja ”socceria rugby-säännöin” (angloamerikkalaiskeskeinen julkaiseminen arvottuu aina ”laadukkaimmaksi”). Heiskala osoitti useita JuFon perustavanlaatuisia kriittisiä kohtia ja esitti joitain mahdollisuuksia korjata syntymässä olevia riskejä ja ongelmia.

Miten siis on käynyt, nyt kun rahoitusmallia ”tarkistetaan” ja epäkohtia voisi korjata? Tähän löytyy myös Heiskalan oma vastaus kuukausi sitten pidetystä toisesta seminaariesityksestä. Siinä Heiskala palaa kahden vuoden takaiseen JuFo-esitykseensä ja arvioi nykytilannetta. Esitys on tutustumisen arvoinen: Enemmän laatua, vähemmän määrää?

Lähes kaikki aiemmin tunnistetut probleemit näyttävät säilyvän rahoitusmallissa myös ”tarkistuksen” jälkeen. Jatkossakin tieteenalojen julkaisukäytäntöjä arvioidaan tavalla, jossa myös kymmenottelun odotetaan olevan jossain määrin hiihtoa ja jossa on lähes aina ansiokkaampaa pelata rugbya kuin socceria. Tähän nähden toivoisi humanististen ja yhteiskunta- ja kasvatustieteiden piiristä nousevan enemmän näkyvää keskustelua siitä, mikä on näiden tieteenalojen anti, luonne ja merkitys. Mitä niiltä voi odottaa? Mitä niiltä saadaan rahoituksen vastineeksi? Millä tavoin niiden tuottamat tieteelliset tulokset hyödyttävät yhteiskuntaa, kulttuuria, maapalloa, elämää? Millaisia tutkimuksellisen vaikuttavuuden prosesseja ja ketjuja niissä tällöin toteutuu? Missä ja miten näkyy tutkimusten perimmäinen relevanssi ja tutkimustoiminnan tuloksellisuus?

Lopuksi pieni ja karrikoitu esimerkki näistä ”vaikuttavuuden” ja ”tuloksellisuuden” prosesseista (ja niiden erilaisuudesta):

Lääketieteissä kärkitutkimus julkaistaan kunkin erityisalan omassa piikkijulkaisussa tai muutamissa yleislääketieteellisissä huippulehdissä, joita seuraavat juuri saman aihepiirin tutkimusryhmät kaikkialla maailmassa. Kun tulokset ovat saaneet riittävästi kriittistä testausta ja vahvistusta, niitä ryhdytään soveltamaan, ja usein sillä motivaatiolla, että tulosten kaupallistaminen on kannattavaa, joten puolestaan sovellusten testaamiseen löytyy rahoitusta. Kun sovelluksia (esim. uusia lääkkeitä) on tutkittu riittävän perusteellisesti (perusteellisuuden taso riippuu monesta kriteeristä, mm. lainsäädännöstä), tulokset kaupallistetaan tuotteiksi ja palveluiksi sekä otetaan mukaan mm. lääketieteellisen peruskoulutuksen sisältöihin sekä lääkäreiden täydennyskoulutukseen, julkaistaan ”yleistajuisia” oppaita ja esittelyjä jne. Tavalliset ihmiset/kansalaiset hyötyvät tutkimuksesta tämän ketjun myötä entistä tehokkaampina lääkkeinä ja kansanterveydellisinä ohjeistuksina. Rakenne on voimakkaan hierarkkinen: tutkimus siis optimitapauksessa raportoidaan ja verifioidaan pyramidin huipulla ja sieltä sen vaikuttavuus valuu alaspäin aina tavallisen kaduntallaajan ulottuville.

Tässä vaikutusketjussa tutkimuksen impaktiarvon määrittyminen näiden alkuperäisten huippututkimusten julkaisemisena kärkilehdissä on tietysti ilman muuta perusteltua. Edellä sanottu ei ole tietenkään kritiikkiä lääketiedettä kohtaan.

Mutta kysymys kuuluu: jos jo tästä karrikoidusta esimerkistä käy selväksi, että humanistisen tai yhteiskunta- tai kasvatustieteellisen tutkimuksen ns. vaikuttavuus monilla tutkimuksen osa-alueilla ei ole luonteeltaan alkuunkaan tämän ketjun kaltainen prosessi vaan jotain hyvinkin toisenlaista ja erittäin paljon ”horisontaalisempi” prosessi, niin miksi näilläkin aloilla tutkimusta pitäisi julkaisujen tasolla arvioida pelkästään ikään kuin se jäljittelisi samaa hierarkista pyramidimallia.

Väärinkäsitysten torjumiseksi kannattaa tietysti todeta, että monissa tutkimusteemoissa ja monilla osa-alueilla myös näissä jälkimmäisissä tieteissä on ilman muuta perusteltua mieltää julkaisemisen merkitys hyvinkin samaan tapaan kuin lääketieteissä. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla missään tapauksessa ainoa tutkimusjulkaisemisen laadun ja vaikuttavuuden kriteeri näissä tieteissä. Toivottavasti aiheesta nykyään vilkkaastikin käytävät kahvipöytäkeskustelut leviävät kunnolla myös julkisuuteen ja saavat jonkinlaista kantavuutta rahoitusmallia kehiteltäessä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että monilla aloilla tiedostetaan ongelmat ja vinoutumat, mutta niihin suhtaudutaan apaattisesti tai alistuneesti, ikään kuin OKM:n ratkaisuihin olisi melkein mahdoton vaikuttaa.

***

[Versio 25.5.2014]

Advertisements

5 vastausta to “Yliopistojen rahoitusmallin uudistaminen ja JuFon julkaisuluokitus”

  1. arjenpolku Says:

    Reblogged this on Arjen polku and commented:
    Tällä kertaa jotain ihan muuta: perusteellinen kirjoitus JuFo-luokituksista. Josta pätkä joka nosti kulmakarviani: ’Käytännössähän se nimittäin tarkoittaa, että julkaisutuotosten pisteytyksessä olisi aivan tasavertaista julkaista tunnissa tai parissa kirjoitettu kolumni tai vieraskynä (luokka E1) kuin kuukausien (tai vuosien!) työn vaatinut laajalevikkinen oppikirja (D5), tutkimusraportti/-selvitys (D4) tai toimitettu tieteellinen julkaisu (C2). Täten nyt tästä ei ainakaan muodostu ohjauskriteeriä, joka kannustaisi näillä aloilla järkeviin suuntiin.’

  2. Otto Auranen Says:

    Yhteisjulkaisujen osittamisesta: pidin sitä aikanaan ilman muuta tarpeellisena yliopiston valtionrahoitusmallin osana. Sitä on käytetty Norjassakin perusrahoituksen jaossa, ja siellähän on ollut kohta 10 vuotta käytössä rahoitusmallissa Jufon yhtenä esikuvana toiminut julkaisufoorumien luokitus. Kuitenkin viime syksynä näin laskelmia, joiden mukaan yhteisjulkaisujen osittaminen ei muuttaisi yliopistojen välisiä rahoitussuhteita merkittävästi suhteessa siihen että ei käytetä ositusta. Muistelen, että Jufon suunnittelija Janne Pölönen oli tehnyt laskelmia OKM:n Olli Poropudaksen kanssa. Ilmeisesti yliopistojen tieteenalaerot eivät ole niin suuria, että osituksen käytöllä olisi merkitystä.

    Sen sijaan yliopistojen sisäisessä rahoituksessa ositusta pitäisi käyttää, jos julkaisut ovat rahoituskriteeri, koska siinähän jaetaan rahaa alojen välillä.

  3. Admin Says:

    Yhteisjulkaisuista: En ole tietenkään itse nähnyt laskelmia, joten vaikea kommentoida. Mutta eroa on varmaan ainakin laskelmien tulkinnassa eli siinä, mitä pidetään merkittävänä muutoksena suuntaan tai toiseen ja mitä ei. Aiemmassa kommentissaan Poropudas on selvästi pitänyt syntyvää eroa merkityksellisenä, samoin Niiniluoto ja Heiskala tämänvuotisissa esitelmissään. Perustuntuma on toki se, että yhteisjulkaisujen määrä on niin paljon suurempi esim. lääke- ja biotieteissä kuin yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä, että jotain vaikutusta sillä voisi olla — mutta tämä tietysti riippuu siitä, asetetaanko tieteenalat vastakkain rahanjaossa. Jos ei (valtakunnallisesti), silloin tällä ei ole väliä, mutta jos asetetaan (yliopistojen sisäisessä jaossa), silloin tosiaan asia pitäis ottaa huomioon. Mutta olis kiinnostava nähdä tarkkoja lukuja.

  4. tweaklerish Says:

    Reblogged this on Tweakling and commented:
    Tiedettä sisällön ja vaikuttavuuden vai julkaisuja jyvittävien rahoitusmittareiden ehdoilla? Ohessa pitkä ja ansiokas käsittely yliopistojen rahoitusmallin uudistamisen mahdollisista seurauksista julkaisukulttuurille, etenkin yhteiskuntatieteellisten ja humanististen alojen vinkkelistä.

  5. How to improve peer evaluation? Says:

    […] Tomperi’s blog has a great article (in Finnish) about the new scoring system for academic publishing. In future the academic journals will be rated […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: